sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kylvöpuuhia ja siirtotöitä

Tänään olimme koko perheen voimin ostoksilla ja saimmekin muutaman kivan hankinnan "japaniin". Mongolianvaahtera, kartiovalkokuusi, sinikataja ja kiinankataja päätyivät meille. Kartiovalkokuusesta pidän erityisen paljon, niitä meillä on pari jo entuudestaan. Tänään hankittu oli tavallista sinisempi 'Conica Blue'. Toivottavasti ensi talvena tulee paljon lunta, jotta saan haudattua uudet havut kokonaisuudessaan paksun lumikinoksen alle.  

Istutustöiden päätteeksi kylvimme jälleen tyttären kanssa muutaman siemenen potteihin: vasemmalta mustapäivänhattu (Rudbeckia occidentalis), rohtopäivänhattu (Echinacea pallida) sekä esikko, jota en tarkemmin muista (enkä kyrilisiä kirjaimia tunne :)). 




Tässä myös tämän viikon puhteita, kukkapenkin laajennus ja perennasiirtoja. Sinilemmiö ja karpaattienkello pääsivät tuohon etualalle, jättipoimulehteä kuljetin kärrytolkulla ruusutarhan kupeeseen, mustat iirikset näkyvämmälle paikalle toisaalle, pari pionia paremmalle paikalle tähän penkkiin ja tämän päiväiset heräteostokset, alelaarin japaninakileijat 'Winky double red&white' kellojen taakse. Toivottavasti sain myös  pelastettua keväällä hankitun aasiankulleron, joka löytyi henkihieverissä kuunliljojen katveesta. Kivireunusta täytyy vielä vahvistaa huomattavasti.





Onneksi olen vain puolitosissani pihan värikoodin suhteen: tiukemmalla linjalla nämä syyshohdekukat olisivat jääneet kauppaan. Rennolla sykkeellä väriä syyspihaan!




Kivikkotarhan piikikäs kuningatar hopeakurho (Carlina acaulis).


2 kommenttia:

  1. Ruostuneiden venäjäntaitojen lisäksi nopea googletus: etelänkevätesikko Primula elatior 'Alba'

    VastaaPoista
  2. No sehän se :), kiitti jl. Ei riittänyt enää 23 jälkeen virtaa tiedon etsintään ;).

    VastaaPoista