sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pajupoukama heräilee

Talvi on selätetty ja uusi aika, uudet mahdollisuudet edessä. Pääsiäispäivän askareena alppikärhön parturointi - lähes kymmenvuotinen kasvusto oli melkoinen pöheikkö. Viime kesänä varmistui, että tiaiset pystyvät pitämään kärhöpistiäiset kurissa. Näin ollen rohkenin käydä pöheikön kimppuun. Ja mitäs kivaa pitkistä köynnöksistä saa; reilunkokoisen kranssin. Täydellistä symmetriaa ei syntynyt, mutta sitä en tavoitellutkaan.




Ikkunalaudalla versoo tomaatit. Tänä vuonna en kikkaile. Viime kesän päätteeksi olin varma, etten laita yhtään mitään ansariin, vaan sisustan sen kivaksi kesähuoneeksi. En malttanut, mutta onnistuin hillitsemään kylvöinnostukseni. Tuotannossa vanhat hyvät lajikkeet: Tanskan vienti, Gardener's delight, Supersweet 100.



Hyvästä itsehillinnästä kertoo myös tämä: kaikki chilit ovat viime vuotisista siemenpusseista.



Jotain uutta: kiinasipulin hennot alut kurkottelevat valoa kohti. Talvella sain melkoisen yrttiherätyksen itseopiskelun myötä. Katsotaan mihin innostus johtaa...



Hyvää Pääsiäistä!