torstai 26. toukokuuta 2016

Kevätprojektina tiilikäytävä

 Kevät on kulunut pihalla voimia etsien ja voimaantuen. Kamera on välillä ollut mukana, mutta kompuutterille saakka tallennuksia ei ole tähän mennessä ilmaantunut. Kevät on oheisista kuvista kehittynyt jo kesäksi, mutta ei anneta asian häiritä.

Niin miten voimia kerätään - tekemällä über raskaita hommia. Kaikenlainen kärrääminen on hyvä: kompostin, hiekan, kivien. Myös lapioiminen ja talikoiminen, kääntäminen ja vääntäminen on hyväksi. 

Kasvihuoneen edessä oli alkujaan pikkuruinen tiilikuisti. Ja ympäri tonttia erilaisia vanhoista tiilistä koottuja grillihökötyksiä (ilmeisesti jokainen entinen asukas oli näin halunnut jättää muistomerkin itsestään). Lisää tiiliä lähimetsikössä. Tuumasta toimeen siis: lopputuloksena tiiligrilleistä siistitty pihapiiri ja ah niiiin trendikkään rustiikkinen tiilipinta. Ja hieman jomotusta talven aikana näivettyneissä käsivarsissa.



Totta puhuen tein tuon latomistyön kahteen kertaan, alla olevissa kuvissa mielestäni epäonnistunut ensimmäinen yritys hirvittävän notkelman kanssa. Toisella kerralla ymmärsin pohjatyön merkityksen hieman paremmin...




"Kyllä kelpaa tallustella" arvioi työmaavalvoja Laku. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti