sunnuntai 16. elokuuta 2015

Puutarha villiintyy


Loppukesän kukkijoita pihaniityllä. Tämä pieni niittypahanen kasvaa siten, että pihaamme ajaessa näyttää siltä, että talo nököttää keskellä niittyä. Se on perustettu ihan ensimmäisinä vuosina, silloin kun etupiha oli pelkkää hiekkamaata. Tuolloin heittelin jonkin niittysiemenseoksen ja lisäksi palavarakkauden siemeniä köyhään maahan. Vuosi vuoden perään ihastun tähän yhä enemmän. Niitystä löytyy ainakin: palavarakkaus, päivänkakkara, rantatädyke (oletan, tai sitten tähkätädyke on vain kasvanut vähän liikaa), maitohorsma, mäkikuisma, ukonkello, kissankello, harakankello, ketoneilikka, ahdekaunokki, ruusuruoho, harjaneilikka, puna-apila. Ruusuruohon näin tänä kesänä ensimmäistä kertaa ja ilahduin, sillä niiden siemenet olen kuljettanut kotipuolesta. Myös harjaneilikan olen vasta parina vuonna havainnut, kyseiset siemenet ovat tämän pihapiirin jäänteitä. Niityn hoito on helppoa hommaa: elokuussa viikate viuhumaan ja viikon kuluttua niitetty kasviaines kompostiin. Palavarakkauden kulmausta olen hieman kompostilla lannoittanut kaiken varalta. Toisinaan lupiini yrittää tunkeutua niittyyn, mutta yritykseksi jää.





Pihatien toisella puolella kasvaa viehkosti harjaneilikoita ja peurankelloja heinikossa.



Rannassa kasvaa jo ilahduttavan paljon rantakukkaa, kuvaan sattui vain tämä :).




Repe Sorsa iltauinnilla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti