keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kuvakimara



Taannoin laitoin kelloista juttua ja unohdin mainita näistä pisamakelloista (Campanula punctata). Kukinnon koko on ihmeellinen, kuten kädelläni yritän kovasti näyttää.






Tämän vuoden hankinta, kyläkurjenpolvi (Geranium pratense 'Double Jewel'), kukassa. Ei ainakaan ensi alkuun näytä kerrannaiselta, katsotaan mitä tulevat vuodet tuovat ulkonäköön.





Sikuria (Cichorium intybus) oli turha yrittää mahduttaa kokonaisena kuvaan, sillä miehenmittaiseksi olivat muutamat tupsut venähtäneet. Kukkivat minulla ensimmäistä kertaa. Yksi kukka taitaa kestää vain päivän mutta varressa niitä riittää. Jokin kalvakka hämähäkki halusi mukaan kuvaan enkä estellyt.




Jalokurjenpolvi (Geranium 'Orion') on kukkinut kiitollisesti monta vuotta. Erittäin pitkä kukinta-aika heinäkuusta myöhälle syksyyn tekee tästä suosikin. 




Ruusuruohoa (Knautia arvensis) ja jättiverbenaa (Verbena bonariensis). Ruusuruoho on kasvatettu siemenistä itse ja kasvusto tuuheutuu näemmä jo toisena vuonna. Kuvassa fiinimpi puutarhaan jalostettu, mutta ilokseni pistin merkille, että pikkuniityssä kukkii ensimmäinen maatiaisversio. Sen siemenet kuljetin kotipuolesta Itä-Suomesta, jossa sitä vielä näkee tienpientareilla. Kuva ei taaskaan anna oikeutta jättiverbenalle, jonka ihanat violetit kukat ponkaisevat muun kukkamassan yli hennon mutta kestävän vartensa varassa.


3 kommenttia:

  1. Hei, huomasin että sinun blogistasi oli tultu omaani ja piti tulla uteliaana katsomaan :) Paljon asiaa olet ehtinyt kirjoitella jo pienessä ajassa.

    Pisamakello on jännä, löysin sen vasta pari vuotta sitten sukulaisen pihasta Pohjanmaalta ja sain alun. Luin että se olisi kova leviämään mutta meidän kellariniityllä se ei ainakaan riehaantunut, kun sen olivat jo aika hyvin valloittaneet muut kasvit. Viime viikolla siirsin pisamakellon alut parempaan penkkiin - saa nähdä, lähteekö se nyt leviämään valtoimenaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, hauska kun huomasit ja kiva kun kiinnostuit :). Sulla on mielettömän kiva blogi, lisäsin lukuluetteloon, jota yritän pitää suppeana. Koukuttava harrastus kaikin puolin :).

      Minullakaan pisamakellot eivät ole liiaksi levinneet. Johtuisiko riittävän vahvoista vieruskavereista; minulla kasvavat floksien vieressä.

      Poista
  2. Korjaus tuohon ruusuruohoon: kuvassa etelänruusuruoho (Knautia macedonica) ja perinteinen ketoruusuruoho on lat. Knautia arvensis

    VastaaPoista