keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kasvihuoneesta ja ryytirenkaasta

Väliaikatietoja ja kuvia. Kasvihuoneessa tomaatit, paprikat ja chilit voivat suhteellisen hyvin. Tosin kastelua ei saisi päästää tauolle lainkaan. Etenkin tomaatit pahastuvat helposti ja joissakin tomaateissa näyttäisi olevan latvamädän alkua. Onneksi kuitenkin suurin osa asukeista on ok. 

Kurkkuyrtti on metka kasvi. Kylvin muutama vuosi sitten ja edelleen pilkistelee sieltä täältä yksittäisiä kasveja sekä ryytirenkaasta että ympäristöstä. Kiva syötävä kukka vaikkapa kakun koristeeksi. 




Virkeitä pullukoita.




Ja kas, siellähän kurkistaa paprikan poikanen. Lajike on keväällä Virosta tilatuista siemenistä. Kukkii erittäin runsaasti ja poikasia on jo useita. Yllättäen on poikasesta alkaen musta. Tämänvuotiset paprikat ovat kaikki mustia.




Syötävä on myös tämä kehäkukka. Sattuipas löytymään ei-keltaista keväällä siemenostoksilla, minulla kun on pieni ongelma keltaisten kukkien suhteen.




Tästä pöheiköstä on ollut vaikeaa saada kunnon kuvaa eikä tämäkään mikään priima ole. Joka tapauksessa kyseessä on toinen ryytirenkaista eli vanhoista kaivonrenkaista, joihin kylvän/istutan milloin mitäkin. Tänä vuonna tässä renkaassa etualalla korissa oregano ja timjami, taustalla minttua, lehtipersiljaa ja persiljaa sekä kehäkukkaa ja kurkkuyrttiä. Taimikasvatuksessa salkoruusua ja akileijaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti