sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Puntarointipenkki ja valkoisen tarhan alku


 Jokainen tavara löytää paikkansa, niin myös nämä punnukset. Nappasin ne keväällä mukaani ystävän pihakirpparilta. Japanilaisosion ja kivikkotarhan väliin rakentui lopulta tällainen liuskekivipolku, jonka päässä punnukset nököttävät. Oikealla puolella rusokirsikka, takana atsalea, päivänliljoja ja kotkansiipisaniaiset. Saniaiset ryhmittelen vielä nätimmin ja pari atsaleaa olisi tarkoitus tuohon lisätä. Lisäksi polun varteen jotain ikivihreää. Kahdessa punnuksessa on aivan sattumalta sama vuosiluku kuin miltä talomme on, kolmannessa on talon isännän synnyinvuosi.



Näkymä vastakkaisesta suunnasta. Betonipenkki on talon vanhoista ulkoportaista osa (toinen vastaava odottelee metsän reunassa omaa loppusijoitustaan). Penkillä istuessa voi sitten puntaroida asioita, haaveilla, ihailla, suunnitella, rauhoittua, kuunnella lintujen laulua ja kimalaisten pörinää. Alue on vasta aluillaan, mutta on jo yksi lempipaikoistani pihassa. Hiljaa hyvä tulee.



Ajatus valkoisesta tarhasta on jalostunut tämän kesän aikana. Kyseessä on talomme eteläpuolinen piha-alue. Valkoinen ryhmä sijoittuu tuonne puupation taakse. Vasemmalla puolella sijaitsee valkoinen kasvihuoneemme, oikealla puolella puolestaan on leikkimökki.



Tässä tuota taustapenkkiä hieman lähempää. Totuuden nimissä mukana on paria muutakin väriä, mutta pääosin valkoista. Takaosassa nyt pari vuotias nuokkusyreeni, tornionlaakson ruusu ja suklaakirsikka. Köynnöstukeen kiertyy sininen kärhö. Ryhmän keskeltä löytyy perhoangervoa, tähkähietaliljaa, paratiisililjaa, valkoista ohdaketta, valkoista siperiankurjenmiekkaa. Etualalla myös pari yksivuotista petuniaa ja punarevonhäntää. Kaikki kurjenmiekkoja lukuunottamatta olen siirtänyt muualta puutarhasta. Ja juu, takanaolevat vuohenputket ovat ihan tarkoituksella siinä, sillä monet hyönteiset ilahtuvat niiden olemassaolosta ja itsekin pidämme keveän kauniista kukinnoista. Vuohenputket joutuvat kuitenkin alueen kasvaessa vetäytymään, onneksi ne saavat vapaasti kasvaa rajan takaisella autiotontilla. Muutama ikivihreiden ryhmä tulee sitomaan alueen yhteen ja suunnitelmissani on vääntää toinen suurempi harjaterästuki, johon sijoittuu kärhö nro 2.



Pionikuulumisia: kiinanpioni (Paeonia lactiflora 'Felix Crousse') kukkii.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti