torstai 14. kesäkuuta 2018

Köynnöstuki Pajupoukaman tyyliin


Pihan laidalla on alue, jossa on tarpeistoa puutarhan laittoon: löytyy pöllejä, harjaterästä ja heinäseipäitä sekä pätkiä heinäseipäistä. Kuvassa olevat seipään päät ovat nähneet parhaat päivänsä kauan aikaa sitten. Tökkäsin ne kuitenkin vielä hyötykäyttöön köynnöskrassien tueksi






Aasinsiltana köynnöstuesta köynnöksiin: kiinanlaikkuköynnös on muutamassa vuodessa kasvanut noin neljän metrin mittaan. Voiko kauniimpaa köynnöstä olla? Lehdet ovat keväällä ensi alkuun ruosteenpunaisen ja vihreän sävyissä, alkukesästä valkoisen kirjavat muuttuen valkoisilta alueilta vaaleanpunaisiksi. Parhaillaan köynnös kukkii pienin valkoisin kukin. Kukinnoissa on vahva kielomainen tuoksu. Kimalaiset pitävät tuoksusta erityisesti. Muistelen, että lajike olisi 'Annikki', mutta tähän mennessä se ei ole tehnyt  "minikiiveiksi" kutsuttuja syötäviä hedelmiä.


Actinidia kolomikta



Takapihalle kulku käy muhkeiden köynnösten välistä. Vasemmalla siperiankärhö Clematis sibirica ja oikealla vuosia sitten anopilta jakopalana saatu humala Humulus lupulus. Humalan tukena on täysimittaiset heinäseipäät. Niiden mitta ei riitä alkuunkaan ja jälleen (kuten muutamana vuonna aiemmin) mietin kivannäköistä jatkopalaa köynnösten tueksi. Kyllä se ajatus sieltä vielä syntyy. Ja jälleen mietin humalan käpyjen keräämistä kuivattavaksi. Meillä ei ole käyttöä oluen maustamiseen, mutta tekisi mieli kokeilla, vaikuttavatko kuivatut kävyt sängynpäädyssä tuoksuessaan rauhoittavasti. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti