maanantai 23. maaliskuuta 2015

Risutöitä ja elämää maitopurkissa


Rustiikki risutyö noviisilta. Erittäin hauskaa puuhaa, juuri sopivaa keväisen viiman puhaltaessa paljaille käsille :). Olin varta vasten hankkinut todella hyvät talvityökäsineet tähän askareeseen, mutta parhaan tuntuman saa paljain näpein. Haussa siis täydellinen voide "lievästi" ahavoituneille käsille. Tuesta tuli reilun kokoinen, joten kelpaa siinä parin kärhön kesällä kiipeillä. Kyhäsin rakennelmaa lintujen ruokintapaikan vieressä ja sain samalla ihailla tali-, sini- ja pyrstötiaisten sekä mustarastaskoiraan syömäpuuhia lähietäisyydeltä. Eivät enää jaksa arastella itsekseen jupisevaa risuja vääntelevää naista. Harmi kyllä kamera ei siinä hetkessä ollut mukana.




Viikonloppuna ennätin myös koulimaan paprikat ja chilit. Vaikka olen antaumuksella kerännyt tyhjiä maitopurkkeja, uhkasivat jälleen loppua kesken. Jokunen taimi saattaa jäädä yli, tarjottelen sitten tuttaville vaikka puoliväkisin :).




Tomaatin siemenet päätyivät myös multiin. Mielessäni ihmettelin tämän vuoden maltillista repertuaaria; ainoastaan seitsemän lajiketta. Kokoa ja näköä on tässä sakissa kyllä monta sorttia, erityisen innokkaasti toivon 'Indigo Applen' onnistumista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti