sunnuntai 17. elokuuta 2014

Alkusyksyn kaunottaria

 Tänään pääsin pitkästä aikaa kuopsuttelemaan pariksi tunniksi. Tein hieman laajennus- ja siirtotöitä, juoksin ampiaisia karkuun ja keräsin siemeniä. Olen epäonnistunut siinä, että olisin saanut siedätettyä hysteerisen ampiaispelkoni pois. Niinpä huuto raikaa ja puutarhatyökalut lentävät, kun kirmaan karkuun ampparia. Ilmaista hupia muulle perheelle. Siirtotyön kohteiksi joutuivat jättipoimulehden katveessa sinnitellyt geranium sekä itse jättipoimulehti. Poimulehti kuuluu ehdottomasti jaettavien joukkoon samoin kuin kuunliljat. Ja jaettavaa riittää tämän pihan ulkopuolellekin. Siemenkeruu alkoi tänään loisto- ja isoinkarvillean siemenistä. Tytär oli mukana keruutyössä ja niinpä kylvimme osan saman tien.


Kivikkokurjennokka (Erodium manescavii) ja mahdollisesti lanttuperhonen. Kurjennokka on hieman huonossa paikassa vaisuhkosta kukinnosta päätellen. 




Tommolan tilalta keväällä tuotu syysleimu (Phlox paniculata 'Creme de menthe'). Hehkeä väri.




Ehdoton syyssuosikki, kaunopunahattu (Echinacea purpurea). 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti